Marduk julkaisee 25.5. uuden levynsä Serpent Sermon. Ensimmäinen maistiainen kera musiikkivideon on lyöty linjoille, ja hyvältähän tämä kuulostaa. Edellinen levy Wormwood oli yhtyeen suhteellisen tasaisen laadukkaan uran yksi heikoimmista, joten uuteen levyyn sitä asettaa, vaikkei kai pitäisi, epäilyksiä. Nyt näyttäisi olevan palikat taas kasassa, sillä musiikki kuulostaa varsin terävältä ja tyhjäkäynnittömältä! Mortuus näyttää yhtä raihnaiselta ja multaiselta kuin aina ennenkin, ja ulosanti toimii. Näemmä yhdellä kitaristilla mennään niin kuin aina ennekin, mutta minusta Marduk voisi kokeilla toisenkin kitaristin käyttöä, saisi vielä enemmän purevuutta varsinkin livetilanteessa. Ei siinä silti mitään, olen kyllä aina tykännyt Morganin tyylistä soittaa.
Mortuus kurnuttaa. Ps. tämä on tärkeää.
Tota kurnutusta voisi soveltaa vokaaleihin laajemmaltikin.. Koko biisi kurnuttaen ja koristen voisi luoda tietynlaista kalman tunnelmaa. (Näin muuten eilen sammakoita.)
VastaaPoistaSouls for Belialista tykkään myös, mutta mä en kyllä pysty enää katsomaan noita bm-videoita hymyilemättä. (Liikaa bläkkisparodioita takana.) Ehkä se on ihan hyvä asia :)
Haha, tuli tuosta mieleen Caninus. Grindcorea. http://www.myspace.com/caninus
VastaaPoistaVokaalipestiä hoitaa koira! :D
Joo vähän sama, vaikea ottaa noita videoita kovin tosissaan. Tai toinen on sitten vanhemmat zombieleffat, ei voi olla nauramatta jollekin Evil Deadille esimerkiks :D Vaikka ekan ED:n tarkoitus ei tainnut edes olla komediallinen.
Koiragrindcorea! :DD Ei hitto, loistavaa shittiä! Kiitos tästä.
VastaaPoista